Mikset hankkisi polttopuitasi helpommin – kestotilaamalla

Kestotilaus on uusi ja taatusti helpoin tapa pitää polttopuuvarastosi täynnä – ja vieläpä varastotilaa säästäen

Kestotilaajan hyödyt

  • Kestotilaajana sinun ei tarvitse odottaa polttopuutoimitusta tai kantaa säkkejä kivijalasta, sillä täytämme varastosi aina ennen kun se pääsee loppumaan
  • Luit oikein – puusi eivät pääse loppumaan. Takaamme puun riittävyyden kestotilaajille läpi kovimmankin pakkastalven
  • Säästät tilaa! Tarvitset jatkossa vain noin 50x30cm pinta-alan polttopuille
  • Et sido varallisuuttasi koko lämmityskauden polttopuihin kerrallaan, vaan maksat puista käyttösi mukaan
  • Säästät aikaa ja vaivaa tilauksilta ja puutalkoilta

Muut hyödyt

Asiakkaalle koituvien hyötyjen lisäksi kestotilaamisessa on paljon muutakin hyvää. Saamme esimerkiksi tehostettua logistiikkaa toimituksissa ja toimitettua polttopuut pienemmällä kalustolla. Pienempi kalusto on eduksi varsinkin kaupunkiympäristössä, mutta myös muissa haastavimmissa toimituspaikoissa. Sovimme myös asiakaskohtaisesti mihin ja miten puut jätetään, joten erillistä kontaktointia ei välttämättä tarvita aina ennen toimitusta.

Kestotilauksen toimintaperiaate

Toimintaperiaate on erittäin yksinkertainen - ainakin tilaajalle!

1. Aloitus

Aloittaessasi kestotilaajana toimitamme sinulle 5kpl 40 litran koivuklapisäkkiä. Säkkien mukana toimitamme alustan jolle puut pinotaan.

2. Käyttö

Käytät puita normaalisti alustan päältä. Alusta on kytkettynä verkkovirtaan ja se antaa hälytyksen järjestelmäämme kun puut ovat loppumassa.

3. Lisätoimitukset

Toimitamme lisäyksen automaattisesti kotiisi, kun näemme järjestelmästämme, että puusi ovat loppumassa

Tästä kestotilaajaksi

Haemme tällä hetkellä kestotilausasiakkaita seuraavalle lämmityskaudelle.
Mikäli kiinnostuit kestotilauksen mahdollisuudesta, voit jättää yhteystietosi, jonka jälkeen otamme yhteyttä ja kerromme tarkemmin kestotilausasiakkuudesta.
Lomakkeen lähettäminen ei kuitenkaan sido vielä mihinkään.

Tarjoamme kestotilauspalvelua toistaiseksi ainoastaan pääkaupunkiseudulle.